Infoa pennun ostajalle

PENNUN VARAAMINEN
Ennen pentujen syntymää otamme vastaan vain alustavia varauksia. Ilmoitamme pentujen syntymän jälkeen onko täällä varaajan toivoma pentu syntynyt. Meille voi tulla tutustumaan koiriin ja meihin jo ennen pentujen syntymääkin.
Pentujen ollessa noin 3-4 viikon ikäisiä, pennunvaraaja tulee meille katsomaan pentuja ja tutustumaan meihin ja koiriimme. Jos tässä vaiheessa vielä olemme samalla aaltopituudella, teemme lopullisen varauksen ja pennusta suoritetaan varausmaksu, joka vähennetään pennun lopullisesta kauppahinnasta ja tämän jälkeen pentuvaraus on molempia osapuolia sitova .(Emme myy pentuja osamaksulla).
Pennut luovutetaan 7-8 viikon ikäisinä. Pennut ovat rekisteröity, madotettu useampaan kertaan, tunnistusmerkitty sekä eläinlääkärin tarkastamia, joista selviää pennun sen hetkinen terveydentila. Pennunostaja saa lisäksi mukaansa Golden Info -opaskirjan sekä vuoden jäsenyyden kultaistennoutajien rotujärjestö Golden Ring ry:hyn. Luovutuksen yhteydessä allekirjoitetaan Suomen Kennelliiton lomake "Sopimus koiran kaupasta”. Pennun lisäksi saat mukaasi pussin ruokaa, jota pentu on tottunut syömään, lelun jossa on pentulaatikon tuttu ja turvallinen tuoksu + muuta noutajalla tarpeellista mm. koirapillin, sekä tietenkin kirjalliset ruokinta- ja hoito-ohjeet
Toivon, että myös pennunostaja pitää koiran terveystutkimuksia tärkeinä ja vie koiransa 12-24kk ikäisenä virallisiin pevisa-tutkimuksiin (lonkka- ja kyynärnivelkuvauksiin sekä silmätarkastukseen). Kasvattajalle tutkimustulokset antavat tärkeää tietoa jalostusyhdistelmästä ja niillä on merkitystä suunniteltaessa jatkossa koirien jalostuskäyttöä. Myös koiranomistajalle tieto on olennaista; tutkimuksissa voidaan esimerkiksi huomata oireeton lonkkavika, joka voidaan pitääkin oireettomana koiran oikealla, hyvinvointia tukevalla ja suunnitellulla hoidolla.

