Esittely

Olen Anu Leppä ja perheemme asuu Riihimäellä. Perheeseemme kuuluu mieheni Mika, poikamme Jesse ja kolme kultaistanoutajaa Soma, Pinkki ja Karkki. Kotimme sijaitsee ihanan Vahteriston luonnonsuojelualueen vieressä ja lempipuuhaani onkin pitkät metsälenkit koiriemme kanssa. Ensimmäinen koira meille tuli kun olin 15v. Rodultaan Wilma oli tiibetinspanieli ja erittäin omapäinen, mutta niin rakas. Muutin kotoa pois, kun olin 19v ja Wilma jäi asumaan minun äidin ja isän kanssa. Moneksi vuodeksi jäikin sydämeen tassun kokoinen aukko.

Mieheni kanssa harkitsimme kultaisennoutajan ottamista monta vuotta, mutta sitten päätös tulikin kun salama kirkkaalta taivaalta, kun Riihimäeltä löytyi vapaa kultaisennoutajan pentu. Goldhassle Butterfly Kisses "Soma" tuli meille 2013 Goldhassle kennelistä. Soma otettiin meille terapia- ja kotikoiraksi. Soma hurmasi meidän koko perheen ja Emmi Soman kasvattaja sai minut innostumaan näyttelyistä. Soman kanssa olemmekin harrastaneet epävirallisia / virallisia näyttelyitä ja rally tokoakin on kokeiltu.

Soma oli hurmannut perheemme ihanalla luonteellaan ja pian halusimmekin jo kaverin Somalle. Soman kasvattaja Emmi oli hankkimassa Espanjasta narttupentua ja 2014 teimmekin Emmin kanssa matkan Bilbaoon. Matkalta mukaan lähti Zampanzar Cherry Pink "Pinkki". Pinkin kanssa on kierretty monet näyttelyt ja luonteensa puolesta Pinkki onkin mahtava reissukaveri. Pinkki tuo vauhdikkuudellaan ja iloisuudellaan vauhtia meidän perheeseen.

Somasta olikin moneen muuhun, kun pelkäksi sohvaperunaksi :) Soma on toiminut ihanana terapiakoirana perheessämme ja saanut minut tempaistua uusiin harrastuksiin. Somalla on mennyt kivasti näyttelyissä ja terveystulokset ovat huippuluokkaa. Somalla on myös ihana luonne : ihmisrakkaus, iloisuus, rauhallisuus ja pitkäpinna.

Oikeastaan Soman innoittamana lähdin 2015 Kennelliiton kasvattajakurssille ja 2016 sain kennelnimen Goldenalder. Tavoitteena on, että Goldenalder pennun omistajat saisivat nauttia kultaisesta luonteesta, terveestä ja hyvästä harrastuskoirasta. Kennel Goldenalderin ensimmäinen pentue syntyi pääsiäisenä -2017, tästä pentueesta meille jäi kotiin GA Angel Kisses "Karkki". B-pentue syntyi maaliskuussa -2019 , tästä pentueesta en saanut kotiin enää jättää koiraa, koska rakas mieheni Mika ilmoitti, että saan muuten muuttaa koirien kanssa autotalliin, pentueesta meni sijoitukseen GA Badass Pink "Assi".

Lopuksi kiitokset Soman kasvattajalle Emmille ihanasta Somasta ja Pinkistä. Ilman Emmin apua ja kannustusta olisi jäänyt monet ihanat asiat kokematta.